Alue- ja ympäristötutkimuksen seura

Alue- ja ympäristötutkimuksen seura ry. (AYS) on yhteiskunta- ja kulttuuriteoreettisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisesti kantaaottavan alue- ja ympäristötutkimuksen alueilla vaikuttava tieteellinen yhdistys. Seura on toiminut aktiivisena aluetutkimuksen edistäjänä vuodesta 1970 lähtien, aluksi Suunnittelumaantieteen yhdistyksenä ja vuodesta 1993 saakka nykyisellä nimellään. AYS on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsen ja sillä on edustaja maantieteen kansainvälisessä unionissa IGU:ssa (International Geographical Union).

Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran esite

Ajankohtaista

  • Versus pureutuu seuraavaksi monikulttuurisuuden käsitteen merkityksiin, kiisteleviin tulkintoihin ja politiikkoihin tieteessä ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Osallistu keskusteluun!
  • Uusi Alue ja Ympäristö -lehden teemanumero jatkaa vuoden 2011 Kaupunkitutkimuksen päiville alkanutta keskustelua kaupungin rajoista ja näiden rajojen ulkopuolelle jäävistä.